Tärkeitä kiipeilyoppeja vuosien varrelta

Olen jo pitkään miettinyt, että voisin alkaa kirjoitella muistiin asioita, joiden avulla minusta on tullut parempi ja viisaampi kiipeilijä. Mitään pikavoittoja tässä lajissa ei varsinaisesti ole – osaaminen ja tietämys karttuu vähitellen, kun vain kokeilee rohkeasti ja tekee riittävän paljon toistoja tai virheitä. Aina silloin tällöin saattaa toki tulla jokin yksittäinen ahaa-elämys, joka kertalaakista nytkäyttää jotain kiipeilyn osa-aluetta eteenpäin, mutta yleensä kyse on pitkästä ja kivisestä oppimisprosessista.

Rakkauden ajopuu (7A+)

Kuva: Jani Lehtola

Oheinen lista on sekalainen kokoelma periaatteita ja muistisääntöjä, jotka ovat olleet minulle erityisen tärkeitä ja hyödyllisiä. Kirjoittelen jatkossa näitä lisää sitä mukaa kun saan asioita pureksittua. Ja vielä muistutuksena: en yritä leikkiä valmentajaa, koska en ole sellainen. Tykkään vain analysoida omia tekemisiäni: mikä toimii, mikä ei toimi ja miksi näin on. Kirjoitan asiat auki, jotta omat ajatukseni selkiytyvät ja jäävät jonnekin talteen. Jos niistä on samalla muille hyötyä, se on tietysti hienoa!

1. Vaikeita muuveja joka treeniin

Kehityt vain niissä asioissa, joita teet – ja vastaavasti et kehity niissä asioissa, joita et tee. Tämä on ihan kiipeilyn perusjuttuja, joka taottiin päähäni Kuutti Huhtikorven tekniikkakurssilla ja samaisen herran valmennuksessa. Jos et koskaan harjoittele pienillä ja haastavilla otteilla kiipeämistä, et tule pysymään niillä vielä ensi vuonnakaan. Huukkaustaito ei yhtäkkiä tupsahda sinulle taivaasta, jos välttelet sellaisia reittejä, joissa haastavampia huukkeja tarvitaan. Pitkät muuvit eivät mene, jos teet vain mukavan pituisia muuveja. Vaikka vaikeiden asioiden harjoittelu tuntuu epämiellyttävältä ja joskus nololtakin, se on ainoa tie kehittyä monipuoliseksi kiipeilijäksi. Itse harjoittelen jokaisella treenikerralla vaikeita muuveja ainakin vähän. Se on eräänlaista itsensä maanittelua, manipuloidaan aivot siihen että tällaisetkin muuvit ovat oikeastaan ihan ok. Kun niitä tarpeeksi usein tahkoaa, varmuus kasvaa ja epämukavuus vähenee. Ulkokiipeilyni on kehittynyt pitkälti tämän periaatteen ansioista. Minulle vaikeita asioita ovat mm. pitkät muuvit, lukotukset ja dynaamiset muuvit.

Dynaamisten muuvien treenausta

En ole kovinkaan hyvä dynaamisissa muuveissa. Siksi niitä kannattaakin harjoitella. Ensin helpompia muuveja, sitten asteittain vähän vaikeampia. Säännöllisyys ja maltti on tärkeintä.

2. Tekniikka ennen sormivoimaa

Kohdasta 1 voisi vetää johtopäätöksen, että kannattaa panostaa etenkin sormivoimaan – sitä kun on kaikilla tasosta riippumatta aina liian vähän. Instakin tursuaa postauksia, joissa esitellään voimasuorituksia laidasta laitaan, joten houkutus hypätä samaan kelkkaan on suuri. Sormivoiman treenaaminen on myös palkitsevaa, sillä tulokset on niin helppo nähdä ja mitata. Jos kaikki on tasapainossa, mikäs siinä, antaa mennä vaan.

Sormien kovassa kuormittamisessa on kuitenkin isot riskit. Varsinkin silloin, jos kiipeilytekniikka laahaa kaukana sormivoiman perässä, ollaan aika vaarallisilla vesillä. Jos kiipeät haastavilla otteilla ja jalat lipsuvat jatkuvasti, aiheuttaa se lisää rasitusta jo muutenkin äärirajoilla oleville sormille. Asetelma suorastaan huutaa sormivammaa.

Moonboard-treeniä

Moonboardilla treenaan maltillisesti, sillä se on hyvin raskasta sormille

Olen itsekin treenannut aika voimapainotteisesti siihen saakka, kunnes nivelrikko pakotti laittamaan asiat uuteen tärkeysjärjestykseen. Oli alettava kiivetä viisaammin, sillä muuten sormet eivät yksinkertaisesti olisi kestäneet. Kiipeilytyylini muuttui, kiipeilymäärät vähenivät, en enää koskaan kiivennyt sormiani väsyneeksi asti. Aloin vähitellen panostaa enemmän jalkatekniikkaan, koordinaatioon, keskivartalon käyttöön, siihen miten otin kiinni otteista – oikeastaan kaikkeen siihen, millä saadaan ylimääräistä kuormitusta pois sormilta. Ja kuinkas sitten kävikään? Alkoiko alamäki ja tulin heikoksi? Päinvastoin. Oli itsellenikin yllätys, että aloin kehittyä nopeammin kun keskityin voiman sijaan teknisiin heikkouksiini. Sormivoimakin on kehittynyt ihan samaa vauhtia tai jopa paremmin kuin ennen, vaikka en sellaisenaan panosta siihen enää käytännössä lainkaan. Uskoisin, että tämä johtuu siitä, että sormien kuormitus ja palautuminen on nyt paremmin tasapainossa. Ainakin minun tapauksessani siis näyttää siltä, että sormivoiman treenaamisessa vähemmän on enemmän.

Treeniä Cavella

Mielestäni jokaisen harrastajan olisikin syytä kysyä itseltään kysymys: onko oma kiipeilytekniikka oikeasti samalla viivalla voiman kanssa? Keskitytkö mieluummin voimallisiin kuin teknisiin reitteihin? Pysyvätkö jalat hyvin seinässä vai suditko? Onko oma kiipeily sulavaa vai ennemminkin kovaäänistä rymistelyä? Sorrutko usein kampustamaan reitit, kun se nyt vain on helpompaa? Kehitystä voisi monessa tapauksessa tulla paremmin ja turvallisemmin, jos harjoittelun fokus olisi enemmän tekniikassa. Jos esim. voimatasosi on 7C, mutta jalkatekniikassa on isoja puutteita, olisi paljon järkevämpää kehittää jalkatekniikkaa kuin voimaa.

3. Älä rohnötä (paitsi välillä hallitusti)

Jatkuvasti tulee kiivetessä eteen tilanteita, joissa huomaan olevani liian löysä. Se tapahtuu kuin varkain. Saatan ihmetellä miksi muuvi ei mene, kunnes tajuan, että vaikka liike lähtee hyvin jaloilta, keskikroppa ei ole täysin mukana. Pitkä muuvi on huomattavasti vaikempi tehdä, jos pitää laahata roikkuvaa takapuolta perässä. Jos ulottuvuutesi on muutenkin rajallinen, jokainen lisäsentti on tärkeä.

Slartibartfast (7B+)

Pitkissä muuveissa kropan pitää olla napakka eikä se saa roikkua. (Kuva: Jani Lehtola)

Vaikka coreni on kai ihan kohtuullisen vahva, sen käyttö ei ilmeisesti aina ole ihan automaattista. Aika usein joudun huomauttelemaan itselleni röhnötyksestä. Yleensä tilanne korjaantuu sillä, kun keskityn tietoisesti tekemään muuvit niin, että kroppani on napakka ja ampuu liikkeeseen kuin nuoli. Asian ymmärtämistä voi auttaa myös se, että visualisoi lantioon pisteen, joka ohjaa kaikkea liikettä. Tämä oivallus tuli aikanaan minulle kun tein astangajoogasarjaa. Myöhemmin huomasin, että sama periaate toimii hyvin myös kiipeilyssä, kunhan vain muistaa pitää painon hyvin jaloilla. Jos ajattelen mielessäni, että lantio vie liikettä alusta loppuun tiettyä, ennalta mietittyä linjaa pitkin, liikkeestä tulee hallitumpi ja kontrolloidumpi.

Joskus on lupa röhnöttää

Joskus on pakko röhnöttää. Esimerkiksi tässä tilanteessa olen niin suorana, ettei jalansiirto onnistu, jos kroppaa ei löysytä ja painoa valuta alas.

Jottei asia olisi liian helppo, on tietysti myös poikkeustilanteita, joissa on pakko röhnöttää. Jos olet yhtä lyhyt kuten minä ja kiipeät vaikkapa 40-asteista Moonboardia, tulee takuulla joskus vastaan tilanne, jossa olet ihan tikkusuorana huonoilla jalkaotteilla. Silloin on pakko vähän ”löysätä” kroppaa ja valuttaa painoa enemmän jaloille, etteivät ne lipsuisi.  Röhnöttää siis kannattaa joskus, mutta vain valikoiduissa tilanteissa ja hallitusti. 🙂

4. Huukin tukijalka oikeaan suuntaan

Kuutin tekniikkakurssilla opin huukkaamisesta kaksi hyvin olennaista perusasiaa:

  1. Huukatessa painon pitää suuntautua otteeseen nähden oikein
  2. Tukijalkaa käytetään vastapainona, jotta huukki pysyy otteella
Kehon painopiste ja tukijalka huukissa

Tässä muuvissa kehon painopiste pitää olla riittävän edessä ja alhaalla, muuten veto on väärään suuntaan ja huukki lipeää viistolta otteelta. Tukijalka tasapainottaa asentoa kiven alla.

Jollekin tämä saattaa olla luonnostaan selvä asia, mutta ainakin omalla kohdallani huukkaamiseni parani huomattavasti kun sisäistin nämä periaatteet. Haastavammilla otteilla huukki ei pysy, jos kehon painoa ei saa vietyä oikeaan suuntaan huukkia vasten. Aika yleinen tilanne on se, että tukijalan oikea paikka on kiven alla ennemmin kuin kiven reunan suuntaisesti. Silloin huukille tulee oikeansuuntainen veto eikä jalka lipeä.

Tukijalka on huukkia vasten

Tukijalka sojottaa yleensä enemmän tai vähemmän huukkijalan kantapään suuntaan. Kun tukijalka on riittävän kaukana huukista, paino asettuu tukevammin huukkia vasten. Kantapää taas on siinä kohdassa, jossa löytyy jonkinlainen kuoppa tai nökö, joka blokkaa jalan liukumista.

Huukin paikkaa voi mallailla kiipeilykengän avulla. Otat kengän pois jalasta, sovitat kantapäätä otteelle eri kulmissa ja kokeilet minne suuntaan vedettäessä kenkä pysyy parhaiten otteella. Sitten kenkä takaisin jalkaan ja etsit asennon, jossa kantapää on samalla tavalla. Vie kehoa riittävästi huukin alle niin, että veto tulee oikeaan suuntaan. Usein sen ihan tuntee, kun huukki nappaa hyvin kiinni. Tukijalka sojottelee yleensä samaan suuntaan kuin huukkijalan kantapää.

020719_5k_HLG_Morpho_huuk_Tea-2

Kokeneemman kiipeilykaverin seura on hyödyksi huukkien opettelussa. (Kuva: Jani Lehtola)

Huukkaamisen salojen ymmärtämisessä minua on auttanut tietenkin myös kokeneempi kiipeilykumppani. Kun huukkaustieteiden tohtori selostaa koko ajan vieressä mitä virheitä teet, niin eihän siinä voi muuta kuin kehittyä. 😀

5. Paino tasaisesti kaikille raajoille

Kun tehdään muuveja, joissa ollaan kokonaan huukin päällä, saattaa jokin raajoista jäädä liian passiiviseksi tai koko asento liian veltoksi. Tämäkin on eräänlaista röhnötystä, oikeastaan yksi röhnötyksen alalaji. Minua auttoi se, kun Janin neuvosta aloin ajatella otteilla olevia raajoja kontaktipisteinä. Kaikki kontaktipisteet tulisi olla aktiivisia ja kehon painon jakautua niille oikeassa suhteessa. Jos joku kontaktipisteistä falskaa, seuraava muuvi tuppaa jäämään vajaaksi.

Olen sisäistänyt tämän asian kunnolla vasta ihan hiljattain. Pyyttonilla ja Pimp my ridella huukkini jäi välillä vähän löysäksi, mikä aiheutti epävarmuutta seuraavaan muuviin. Kuvittelin ensin, että tilanne korjaantuisi jos vain painan huukilla kovempaa. Olin tavallaan vähän oikeilla jäljillä, mutta huukkiin keskittyminen ei yksinään ratkaissut ongelmaa, sillä todellisuudessa koko asennon painopiste oli valahtanut väärään paikkaan. Huukkijalan sijaan pitikin siis keskittyä koko pakettiin.

Elämä on pyyttonia (7B)

Pyyttonin ekassa kruksissa asento valahti liian alas ja taakse, sillä otteet viettävät sinne suuntaan. Seuraava veto tuntuu tietysti pidemmältä ja hankalammalta, jos sen joutuu vetämään taaempaa. Asentoa pitää korjata vähän edemmäs ja puskea itsensä kaikilla raajoilla ylös huukin ja käsien väliin.

Estääkseni valahtamisen ja löytääkseni optimaalisen asennon, pyrin siirtämään painopisteeni mahdollisimman tasaisesti ja napakasti kaikkien kontaktipisteiden keskelle. Seuraava veto lähtee tästä asennosta suoraan ja voima tuotetaan kaikilta raajoilta. Tämä on ollut ehkä tärkein tekniikkaoivallukseni tänä vuonna. Se toi ihan mielettämästi varmuutta muuveihin ja pari kovaa sendiäkin.

Muuvi lähtee kaikilta raajoilta

Pimp my riden huukissa asento tuppasi valahtamaan liian eteen ja liian alas. Valahtamista ei saa antaa tapahtua tai seuraava muuvi vaikeutuu. Kroppa nostetaan jämäkästi kaikilla raajoilla suoraan käsien ja huukkijalan (ts. kontaktipisteiden) väliin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s