Moonboard-harjoittelu ulkokiipeilyn tukena

Kun Oulun Cavelle saatiin oma Moonboard alkuvuodesta 2019, ensimmäiset kokemukset eivät olleet kovinkaan innostavia. Turpaan tuli ja kunnolla. Yhtään reittiä en tainnut ensimmäisessä sessiossa päästä. Kaikki tuntui raskaalta, asennot olivat epämiellyttäviä, muuvit naurettavan pitkiä, jalat lipsuivat ja sormiin sattui. 6B+ -greidi sai yhdessä yössä ihan uuden merkityksen. Koska minulla ei kuitenkaan ole tapana antaa helposti periksi, jatkoin yrittämistä, ja se kannatti. Voin käsi sydämellä sanoa, että Moonboard-harjottelun ansiosta ulkokiipeilyni on kehittynyt valtavasti.

Magnum (7A)

Mikä on Moonboard?

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Moonboard on standardimuotoinen, interaktiivinen 40- tai 25-asteinen treeniseinä, johon on kiinnitetty määrätynlainen otesetti sekä led-valot. Joissain treenipaikoissa saattaa törmätä omatekoisiin boardiviritelmiin, joissa kaltevuus voi olla jotain muutakin (esim. 35 astetta), mutta kyse ei silloin ole virallisesta Moonboardista. Reitit löytyvät Moonboard-applikaatiosta, josta ne valitaan ja valaistaan seinälle. Kuka tahansa voi myös tehdä omia reittejään Moonboardille.

Oulun Caven Moonboard

Oulun Caven Moonboard on täydennetty nykyaikaan vanhasta old school -Moonboardista, jossa reitit oli vielä kirjattu paperille 😀

Se, kuinka vaikeaa Moonboardilla kiipeily on, riippuu paitsi valitusta reitistä, myös seinän kaltevuudesta. 40-asteisella Moonboardilla muuvit tuntuvat aivan erilaisilta kuin 25-asteisella. Pääsääntöisesti jyrkempi on vaikeampi. Jyrkemmällä boardilla muuvit ovat sormille raskaampia ja jalat on huomattavasti vaikeampaa pitää seinässä. On joitain tapauksia, joissa muuvit tuntuvat loivemmalla seinällä vaikeammalta kuin jyrkemmällä, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan se on harvinaista. Käytännössä omat 40-asteisen Moonboardin projektini ovat yleensä tuntuneet 25-asteisella seinällä lähestulkoon kävelyltä.

Otesettejä on erilaisia: Moonboard 2016, Moonboard Masters 2017 ja Moonboard Masters 2019. Oulun Caven Moonboardilla, jolla itse harjoittelen, on käytössä vuoden 2016 otesetti. Muista oteseteistä minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta monet ovat sanoneet, että 2016 on näistä paras ja ”helpoin”.

40-asteisella Moonboardilla sormet joutuvat koville ja jalat on vaikea pitää seinässä

Reittejä on kahdenlaisia: benchmarkit ja muut. Käytännössä kaikki haluavat tikata benchmarkkeja, koska ne ovat ns. ”virallisia” greidejä, joista saa pisteitä. Vaikka itselleni pisteet eivät ole kovinkaan tärkeitä (reitit ovat niin morfoja, ettei minulla ole mitään mahdollisuutta saada kummoistakaan rankingia), tykkään kuitenkin kiivetä benchmarkkeja. 2016 otesetin benchmarkkien alin greidi oli tätä kirjoittaessa 6B+ ja ylin greidi 8B.

Moonboardin hyödyt ulkokiipeilylle

Olen aina ollut staattinen kiipeilijä, mikä on rajoittanut kiipeilyäni ja jossain määrin myös estänyt kehittymistäni. Moonboard-harjoittelun suurimpia hyötyjä onkin ollut se, että se on pakottanut minut kiipeämään dynaamisemmin ja aggressiivisemmin. Erityisesti pitkiin muuveihin on tullut merkittävästi lisää uskallusta ja voimaa. Ulkokiipeilystäni on tullut sähäkämpää ja uskallan paremmin tarttua huonoista otteista kiinni. Moonboardilla kurottelun seurauksena lukkovoimakin on kehittynyt kiitettävästi.

40-asteisella boardilla treenaaminen on hyvin sormi-intensiivistä. Vaikka olen usein sanonut, etten varsinaisesti treenaa sormivoimaa, se ei ehkä ole ihan totta. Voimatasoni on nimittäin kasvanut huimasti sen jälkeen kun aloitin Moonboard-harjoittelun. Voimatason nousu taas on nostanut ulkokiipeilyni uudelle tasolle – huomasin eron selvästi viime kiipeilykaudella.

Viime ulkokiipeilykaudella huomasin selkeän nousun voimatasoissani

Viime ulkokiipeilykaudella huomasin selkeän nousun voimatasoissani. Kuva: Jani Lehtola.

Moonboardilla treenaaminen on myös parantanut jalkatyöskentelyäni ulkokivillä. Jalat pysyvät tiukemmin seinässä ja muuvit lähtevät voimakkaammin jaloilta. Yleisesti voisi sanoa, että voimankäyttö ja tekniikka varsinkin jyrkemmillä, voimatyyppisillä bouldereilla on parantunut selvästi.

Moonboard-harjoittelun hyödyt ulkokiipeilijän näkökulmasta

  • Erityisesti pitkiin muuveihin tulee uskallusta ja voimaa
  • Dynaaminen kiipeily paranee
  • Sormivoima paranee
  • Keskivartalon voima ja yleinen runttausvoima paranee
  • Muuveja oppii tekemään epämukavista asennoista ja huonoilta jalkaotteilta
  • Jalkoja ja omaa kroppaansa oppii käyttämään tehokkaammin
  • Epämukavuusalue tulee tutuksi ja epäonnistumisen sietokyky kasvaa

Miten päästä alkuun

Moonboard-harjoittelu on sormille todella kuormittavaa, joten mielestäni kannattaa aloittaa vasta, kun näpeissä on jo jonkin verran voimaa ja peruskiipeily on vähintään 6C/7A -tasolla. Ja jottei heti ensimmäisessä sessiossa nousisi tatti otsaan, on hyvä pitää mielessä, että hobittimittaiselle Moonboard on suhteessa ihan hirvittävän vaikea. Jos otat randomilla listan ”helppoja” 6B+/6C -reittejä ja kuvittelet vain paukuttavasi niitä menemään, saat todennäköisesti aika nopeasti palautuksen maan pinnalle. Suurin osa Moonboard-reiteistä on tehty ja greidattu keskimittaisille kiipeilijöille. Heillekin muuvit ovat usein pitkiä. Greidien metsästyksen voikin siis mielestäni suosiolla unohtaa – paremman hyödyn saa sillä, että keskittyy vain oman kiipeilynsä kehittämiseen. Tietysti on mukavaa, jos joskus joku greidiltään vähän tiukempi reitti menee, mutta sitä ei kyllä kovin usein tapahdu.

Valikoimassa on onneksi kuitenkin paljon reittejä, jotka soveltuvat hobiteillekin. Koska niiden löytäminen voi olla hidasta ja tuskallista, olen koonnut tämän kirjoituksen loppuun reittilistan, jota päivitän säännöllisesti.

Almost there 7A

Olen useampaan otteeseen törmännyt väitteisiin, ettei Moonboardilla saisi huukata eikä matchata. Tämä on ihan höpöä. Jos törmäät näihin väitteisiin, voit ystävällisesti viitata Moonboardin sääntölistaan: ”Matching and heel hooking is permitted.” Ulottuvuusrajoitteiselle kiipeilijälle huukit ja matchit ovat joskus välttämättömyys, sillä ilman niitä helvetin vaikeat muuvit muuttuisivat infernaalisen vaikeiksi. 😀 On toki erinomaista treeniä kiivetä matcheja vältellen, mutta tässä treenimuodossa se ei vain aina ole mahdollista.

On aina syytä lämmitellä kunnolla ennen Moonboard-harjoitusta. Sormien lisäksi varsinkin olkapäät joutuvat koville, sillä muuvit ovat pitkiä ja voimallisia. Itse teen ensin peruslämppärutiinit (15–20 min), minkä jälkeen lämmittelen puolisen tuntia kiipeilemällä asteittain vaikeampia ja vaikeampia reittejä. Maksimisuoritukset saan kaivettua itsestäni irti yleensä noin tunnin kuluttua lämmittelyn aloittamisesta. Silloin on hyvä siirtyä Moonboardille.

Almost There 7A

Moonboardille kannattaa mielestäni valita sellaiset kengät, jotka eivät ole ihan lussut. Hieman jämäkämpi kenkä antaa tiukoissa muuveissa juuri ne pari kriittistä lisäsenttiä. Lisäksi kengissä on syytä olla tarkka kärki sekä kapea kantapää, jotta kenkään voi luottaa vaikeissa muuveissa ja huukkaaminen onnistuu helpommin. Itse kiipeän Moonboardilla Solution Compeilla, mutta muitakin sopivia kenkiä on varmasti pilvin pimein.

Moonboardilla ei kannata runtata itseään aivan solmuun, sillä silloin vammariski kasvaa. On hyvä määritellä treenille maksimikesto, esimerkiksi 30–60 minuuttia. Treenaaminen on syytä lopettaa heti, kun suoritukset alkavat huonontua ja sormet väsyä.

Muista treenatessa

  • Lämmittele aina hyvin
  • Sormivammoja tulee helposti! Treenaa maltilla, max 1–2 kertaa viikossa. Ei koskaan ylipitkiä sessioita!
  • Lopeta heti, jos sormet tuntuvat väsyneiltä tai suoritukset alkavat huonontua
  • Keskity muuveihin, älä tuijota greidejä. 6B+ voi ihan hyvin olla vaikea projekti. 😀
  • Boardikiipeilyyn jää helposti koukkuun, kun se alkaa sujua. Loppupeleissä Moonboardin reitit ovat kuitenkin aika yksipuolisia, joten muista tehdä muutakin.

Pitkien ja vaikeiden muuvien harjoittelu

Moonboardilla on tärkeää keskittyä jalkoihin. Pidemmät muuvit eivät kerta kaikkiaan mene, jos jaloilla ei työnnä kunnolla. Jalalla on myös painettava oikeaan suuntaan ja riittävän vahvasti, tai jalka lipsahtaa. Vaikka olen treenannut jo aika kauan, huono jalkojen käyttö on edelleen yleisin syy siihen, etten onnistu jossain muuvissa. Aika tyypillistä on, etten vain jostain syystä paina jalalla riittävän vahvasti loppuun asti, jolloin jalka lipeää siinä vaiheessa, kun käsi on otteella. Mitä lyhyempi olet, sitä enemmän tähän kannattaa kiinnittää huomiota.

Moonboardilla saa kurotella

Kuva: Jani Lehtola

Pitkissä muuveissa vauhtia on oltava riittävästi ja koko kroppa on pidettävä napakkana. Joskus auttaa, jos ajattelee liikkeen lähtevän räjähtävästi lantiosta. Hyvä keino saada muuviin lisää pituutta on tähdätä hieman pidemmälle kuin missä ote on.

Moonboardin reiteille on hyvin tyypillistä, että ainakin yhdessä muuvissa on pakko hypätä. Hyppiminen on minulle edelleen todella vaikeaa. Epämukavuusalueelle meneminen on tietysti oppimisen näkökulmasta hieno juttu, mutta joskus raivostuttaa, kun melkein joka reitissä on joku sellainen pomppu, jota saa hinkata miljoona kertaa ennen kuin se menee. Epäonnistun yleensä siksi, koska en osaa koordinoida liikettä oikealla tavalla. On niin monta asiaa, jotka pitää saada toimimaan yhteen: oikea lähtöasento, liikkeen suuntaus, vauhti, jalalla painaminen oikeaan suuntaan ja riittävän vahvasti, joskus vartalonkin pitää kiertyä liikkeen aikana tietyllä tavalla. Olen yrittänyt opetella taitoa asteittain: ensin pienempiä hypähdyksiä, sitten pidempiä. Olennaista tuntuu olevan ainakin se, että hyppyjä harjoittelee jatkuvasti, sillä opitut taidot valitettavasti myös unohtuvat nopeasti. Kun palasin ulkokauden 2019 jälkeen Moonboardille, tuntui kuin olisin unohtanut hypyistä melkein kaiken. 

Muuvit ovat Moonboardilla pitkiä

Moonboard-harjoittelussa mielestäni kaikkein tärkeintä on olla lannistumatta – etenkin silloin, jos kiipeää ulottuvampien tai taitavampien kiipeilijöiden kanssa. Ei haittaa, vaikka muuvit eivät heti menekään. Eikä sekään haittaa, vaikka kaikki muut pääsevät jonkun reitin ja sinä et. Pääasia on, että harjoittelet juuri niitä sinulle vaikeita muuveja ainakin jonkin verran joka sessiossa. Kuten ulkokiipeilyssäkin, avuksi voi ottaa videokuvauksen. On hyvä aina välillä katsoa itseään etäältä, jolloin on helpompi ymmärtää miksi muuvit eivät onnistu. Kun tietää mitä pitää korjata ja harjoittelee sitkeästi, tulosta tulee taatusti. Kaikkein hienointa Moonboard-harjoittelussa on ollut se, että olen oppinut ihan jokaisesta sessiosta jotain uutta! 

Määrän kiipeäminen Moonboardilla

Kun rutiinia alkaa tulla, voit treenata Moonboardilla myös määrää. Itse treenaan määrää ainoastaan vanhoilla tutuilla reiteillä. Silloin minun ei tarvitse lainkaan miettiä kuinka muuvit menevät, vaan voin keskittyä hyvään tekniikkaan ja mahdollisimman taloudelliseen voimankäyttöön. Tiukkaa perusvoimatyyppistä treeniä saa silloin, kun reittien vaikeustaso on riittävän helppo (reitit menevät toppiin tai melkein toppiin), tahti on ripeä ja tauot lyhyitä. Esim. kolmen tai viiden reitin sarjat 1–2 minuutin tauoilla toimii hyvin, sitten sarjojen väliin vähän pidempi lepo.

Reittisuositukset hobiteille (2016 otesetti)

Päivitän tätä listaa säännöllisesti. Kaikki suositukseni ovat Benchmark-reittejä. Löydät kiipeämiäni reittejä myös Instagram-tilini profiiliin kiinnitetyistä stooreista. Jos tiedät hyviä reittejä, laita minulle viestiä, niin testaan ne ja täydennän listaa! 🙂

6B+

  • 課題24
  • Al a Gait Or?
  • An Easy Problem
  • Bitter
  • Bisquits and Gravy
  • Cakewalk
  • Calla
  • Cosmic Monsters
  • Dispensory
  • DStyle
  • Duplicate Test
  • Easy-Peasy Lemon Squeezy
  • Far from the Madding Crowd
  • Flash Gordon
  • F**k Trump
  • Getting Fingers Ready
  • Hatha Yoga
  • Klingon Easy
  • Mark2
  • Outlanders Feelings 6B
  • Pledge to Hedge
  • Pull Yaself Up! Yay
  • Saltedblocks 1
  • V4 Gumby
  • Viva
  • Warm Me Up
  • Warm Up no. 8
  • Wuthering Heights
  • You Get a Car

6C

  • Ataualpa
  • Bananarama
  • BZ – Hyperion
  • Hook it
  • Le Uova Sode
  • PE3/1
  • Purgatory
  • Sisú
  • Slab Training
  • Switcheroo
  • Whaaaat
  • Winkylandia
  • You’re Amazing

6C+

  • 7A too much
  • Attrezzo di Tortura
  • Chillin With TJ
  • Gesier Right Hand
  • Lean Back
  • Pinch Road
  • Soft the Puzzle
  • Tess

7A

  • Almost There
  • Bouldawelt
  • Bruce Lemur
  • Hard Times
  • Improvvisazione
  • Kemal’s Var
  • Magnum

7A+

  • 5 Finger Discount
  • Applesauce
  • L’ho Duro Duro

7B

  • Hangboard Not Required

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s