Lofoottien parhaat boulderit: King Fisher (7A)

King Fisher on heittämällä koko tähänastisen kiipeilyurani hienoin boulderi. Kyseessä on Lofoottien klassikkoreitti, jossa yhdistyy niin monta plussaa samaan pakettiin, ettei voi olla kuin ihmeissään: linja on visuaalisesti upea, kiipeily teknistä ja herkkää, toppaus henkisesti haastava – ja bonuksena saa vielä kiivetä aivan upeissa maisemissa! Ainoa pieni miinus tulee siitä, että tuulettomina päivinä kiven ympäristössä oli noin miljardi polttiaista ja kärpästä, mutta sen kestää kyllä.

King Fisherillä vuonna 2018

Jo vuonna 2018 kokeilin King Fisheriä, mutta en päässyt alkua pidemmälle.

Kävin hiplaamassa Fisua pikaisesti jo vuonna 2018, mutta silloin lämpötila lähenteli kolmeakymppiä ja kiipeily oli muutenkin vähän hakusessa. En pysynyt otteilla lainkaan. Epäonnistuneesta kokeilusta jäi takaraivoon kummittelemaan oletus, ettei seuraavanakaan vuonna tarvitsisi ihmeitä odottaa. Toisin kuitenkin kävi. Kesällä 2019 sekä kelit että omat taitoni yllättivät positiivisesti.

Maisemaa King Fisheriltä

Maisemaa King Fisheriltä

King Fisherin alku

Reitti alkaa virallisesti näiltä otteilta. Jouduin kuitenkin aloittamaan yhden muuvin alempaa, sillä en ylety sloupille. Kuva: Jani Lehtola

Ensimmäinen ja osin toinenkin sessio meni alun muuvien työstämiseen. En ole mikään layback-kiipeilyn mestari, joten tasapainon ja oikean jalkatekniikan löytäminen vei aikaa. Kun sitten viimein löysin hyvän betan ja pääsin puolenvälin isolle kahvalle, aloin vähitellen uskoa mahdollisuuksiini onnistua. Projekti eteni tasaisen varmasti. Päivät kuluivat, ja sitä mukaa kun edistystä tuli, nälkä kasvoi. Jouduin Fisun takia luopumaan yksi kerrallaan kaikista muista kiinnostavista bouldereista, sillä aika ei yksinkertaisesti riittänyt mihinkään muuhun. Otin tietoisen riskin, että saisin vielä joutua lähtemään kotiin tyhjin käsin, mutta se ei haitannut yhtään – mahdollisuus kiivetä King Fisher tuntui sata kertaa hienommalta kuin vaikkapa 20 helpon boulderin kiipeäminen.

King Fisherin toppi

Projektin kovimmaksi palaksi osoittautui toppaus – ei niinkään siksi, että kivi on korkeahko, vaan siksi, että viimeinen ote oli liukas. Kiipesin ylös varmaan 10 kertaa, mutta en rohjennut vetää viimeistä vetoa toppiin, sillä olin varma, että oikea käsi lipeää ja lennän ropelina kivikkoon. Jotkut ovat sitä mieltä, että tuossa tilanteessa pitäisi vain uskaltaa vetää, mutta olen edelleen eri mieltä. Jos tuntuu siltä, että todennäköisyys livetä lähentelee sataa prosenttia eikä yhtään voi tietää missä asennossa putoaa, on pelkästään typeryyttä ottaa riski.

Kaikki loksahti lopulta kohdalleen viimeisen reissupäivän iltana, viimeisellä yrityksellä, lähes loppuunkuluneilla nahoilla, kiipeilyharrastukseni neljäntenä vuosipäivänä. Silloin tuntui, että otteeni pitää riittävästi, joten vedin täysillä ja menin päättäväisesti toppiin asti. Se taisikin olla ensimmäinen kerta koskaan, kun olen saanut puristettua itsestäni kaiken irti ihan viime hetkellä! Niin siistiä!

Betavideo:

Vinkkini King Fisherille:

  • Ota mukaan riittävästi pädejä ja luotettava spottaaja. Tällä reitillä sinun on mahdollista swingata kivikkoon.
  • Vältä auringonpaistetta. Jos kivi lämpenee liikaa, sloupit luistavat ja nahka kuoriutuu alta aikayksikön. Kiipeä pilvisellä kelillä tai odota suosiolla, että kivi menee varjoon. Heinäkuun puolessa välissä aurinko painuu vuoren taakse noin klo 16:30. 
  • Harja on paras ystäväsi. Harjaa myös ne viimeiset otteet, vaikka se on työlästä. On mukavampi vetää toppiin, kun ei tarvitse pelätä, että ote lipeää.
  • Pidä paino vasemmalla. Fisu on teknistä layback-kiipeilyä alusta loppuun. Jos painopiste on väärin, putoat.
  • Tarkkana toppiin vedon kanssa. Viimeinen kruksi on henkinen, sillä kivi on aika korkea ja otteet saattavat luistaa. Toppaukseen voit valita joko dynaamisemman tai staattisemman tyylin, kumpi vain tuntuu paremmalta – mutta kannattaa aina käydä beta tarkasti etukäteen läpi spottaajan kanssa.

Kiitokset:

  • Kiitos kaikille kavereille, jotka kannustivat minua paikan päällä ja/tai lähettivät tsemppiviestejä
  • Kiitos Teresalle hyvästä betasta – sain siitä luottamusta, että minäkin voin onnistua
  • Erityiskiitos Janille, joka jaksoi tsempata sessiosta toiseen ja harjata joka ikisen otteen, jotta minun olisi parempi kiivetä.

Enpä nyt ihan heti keksi mistä boulderista saisin seuraavaksi samanlaiset fiilikset! Ehkä sitten joskus, kun saan kiivettyä Pimp My Riden Rovaniemellä tai Pyyttonin Luohualla. Saapa nähdä kauanko menee, että se päivä koittaa. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s